Opetus

Taidekoulu Estradi on ainoa laatuaan Suomessa rytmimusiikin, sirkustaiteen ja teatteritaiteen yhdistävänä oppilaitoksena

Taidekoulu Estradi on ainoa laatuaan Suomessa rytmimusiikin, sirkustaiteen ja teatteritaiteen yhdistävänä oppilaitoksena. Taidekoulu Estradi toteuttaa vuosittain lukuisia lajikohtaisia ja monitaiteellisia esityksiä. Taidekoulu Estradin tavoitteena on opetuksen laadun ja monipuolisen tarjonnan turvaaminen kaiken ikäisille ammattitaitoisen opetushenkilökunnan ohjauksessa.


Taiteen perusopetus

Koulussa annetaan laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta rytmimusiikissa, sirkustaiteessa sekä teatteritaiteessa. Lisäksi koulun erikoisuutena on taiteiden välinen yhteistyö, jota kokeillaan ja etsitään opetuksessa. Taidekoulu Estradin opetussuunnitelmat on laadittu Opetushallituksen vahvistaman taiteen perusopetuksen teatteri- ja sirkustaiteen sekä musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteiden (2017) pohjalta.

”Taiteen perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen opetusta, joka samalla antaa oppilaille valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua asianomaisen taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen”
(Laki taiteen perusopetuksesta 1998)


Bändilinja

Bändilinja tarjoaa kaikenikäisille ja lähtötasoltaan eri vaiheessa oleville oppilaille soitin- ja bändiopetusta rytmimusiikissa. Opetus rohkaisee iloitsemaan musiikista ja kehittämään oman instrumentin hallintaa. Se kannustaa omaan ilmaisuun sekä musiikin kokemiseen yhdessä erilaisissa bändeissä ja yhtyeissä. Lue lisää

Sirkuslinja

Sirkuslinjalla annetaan sirkustaiteen laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille. Lisäksi opetusta järjestetään myös aikuisille. Sirkuslinjan kaikilla opintoasteilla opetukseen kuuluvat esiintymiset ja esitysten harjoitteleminen. Lue lisää

Teatterilinja

Teatterilinja mahdollistaa pitkäjänteisen ja tavoitteellisen teatteriharrastuksen kaiken ikäisille. Teatterilinjan opetus rohkaisee harrastajaa haastamaan itsensä teatterin tekijänä ja kehittämään omaa persoonallista ajatteluaan ja ilmaisuaan. Lue lisää

Alle kouluikäisten opetus

Musiikin, sirkuksen ja teatterin perustaitoja ja ilmaisua harjoitellaan leikin ja mukavan tekemisen kautta!

Lue lisää

Aikuisten opetus

Taidekoulu Estradin bändi-, teatteri- ja sirkuslinjoilla voit opiskella myös aikuisena.

Lue lisää


Lisätietoja

Katso tarkemmat tiedot linjojen toiminnasta, hinnastosta sekä vuosikohtaisista aikatauluista lataamalla linjakohtaiset liitteet tai kysy lisää ottamalla yhteyttä linjojen vastuuopettajiin.