Perusopinnot (alakouluikäisille lapsille)
Taiteen perusopetuksen perusopintojen sirkusryhmissä lapset harjoittelevat sirkustaitoja alalle koulutetun ja pedagogisesti pätevien sirkusopettajien ja apuohjaajien johdolla. Ryhmissä harjoitellaan ilman oman huoltajan läsnäoloa.
Perusopintoryhmät kootaan lukuvuodeksi kerrallaan ja ne jatkuvat koko taiteen perusopetuksen perusopintojen oppimäärän (800 tuntia) ajan.
Perusopinto 1-ryhmällä on syyslukukaudella 16 ja kevätlukukaudella 16 harjoituskertaa. Harjoitukset ovat kerran viikossa (1 x 90 min/vko).
Perusopinto 2 – Perusopinto 5-ryhmillä on syyslukukaudella 32 ja kevätlukukaudella 32 harjoituskertaa. Harjoitukset ovat kaksi kertaa viikossa (2 x 90 min/vko).
Perusopinto 6-ryhmällä on syyslukukaudella 32 ja kevätlukukaudella 32 harjoituskertaa. Harjoitukset ovat kaksi kertaa viikossa (2 x 90 min/vko). Näiden lisäksi syyslukukaudella ryhmällä on kolmas harjoituskerta, joka koostuu syyslukukauden aikana monitaidekurssista, esiintymisistä ja elokuun aloitusleiristä. Kevätlukukaudella ryhmä osallistuu halutessaan isompaan esitysproduktioon.
Perusopinnoissa edetään opetussuunnitelman mukaisesti. Opettaja räätälöi opetuksen ryhmän taitotasolle sopivaksi. Oppilailla on mahdollisuus vaikuttaa opetukseen ja tavoitteita asetetaan oppilaiden kanssa yhdessä.
Perusopinnoissa oppilaalle tarjotaan valmiudet sirkustaiteen tavoitteelliseen, pitkäjänteiseen ja turvalliseen opiskeluun. Oppilaan motoriset perustaidot kehittyvät ja vahvistuvat monipuolisen liikeharjoittelun ja kehonhallintaharjoitteiden myötä.
Perusopinnoissa oppilas pääsee kokeilemaan ja harjoittelemaan sirkuslajeja akrobatiasta ilma-akrobatiaan ja tasapainoilusta jongleeraukseen ja oppii harjoittelun myötä eri sirkuslajien perustekniikoita. Opinnot on jaettu opintotokokonaisuuksiin, joiden kautta oppilas saa kokemusta ryhmätyöskentelytaidoista, sirkuslajien perustekniikoista, sirkuksesta taiteena sekä ilmaisusta ja esiintymisestä.
Perusopintojen aikana oppilas pääsee esiintymään yleisön edessä vähintään kaksi kertaa lukuvuodessa, jokaisena opintojen viitenä ensimmäisenä vuotena. Esitysten aiheet ja teemat vaihtuvat, samoin kuin sirkuslaji, jota esitetään. Osa esityksistä on ryhmän opettajan ohjaamia, osa oppilaiden itsensä rakentamia ja koreografisoimia.